Lähdimme kauniina lauantaipäivänä lähimetsään tyttären ja koiran kanssa...
 |
| Anni kuvaili omia metsälöydöksiään. |
 |
| Peppi päivysti kukkulalla terhakkaan näköisenä. Hänellä on juuri karvatkin ajettu joten mukavan vilpoisaa. |
 |
| Puissa oli mukavasti naavaa. |
 |
| Ja jää loisti omalla muodollaan. |
 |
| Välillä pientä auringonottoa. |
 | ||||
| Ja valmiina lopettamaan metsäretkeily. |
Tämän jälkeen kuljimme kallioille kukkukkoille ja vähän kuvailin lisää maisemia. Sitten näin alapuolellamme poliisin ja muutaman liivimiehen. Mietin niitä hetkisen mutta jatkoimme matkaamme metsään ja etsin sieltä ulospääsyä.
Sitten pysähdyin... liivimies tuli vastaan aseen kanssa... pelotti. Mikä tapaus tuo on, mitä se tuolla aseella, tekeekö se meille pahaa, ajattelin ja puristin tyttären kättä varmistaakseni että hän on vieressä. Koira murisi vieressä (ei koskaan murise muuten).
Hyvää päivää, sanoi mies. Päivää vaan... vastasin ja seisoimme edelleen vastatusten. Takana rasahti... katsoin ylös ja näin toisen liivimiehen kukkulan päällä aseen kanssa.
Sitten edessäni ollut mies sanoi että täällä liikkuu susi, siksi olemme poliisin kanssa täällä. Aijaa, vastasin ja sanoin että me tulimme juuri tuolta (näytin taakseni kukkulalle).
Onko koira käyttäytynyt erikoisesti, mies kysyi. Itse asiassa on, vastasin ja katsoin Peppiä. Nyt ymmärsin koirani koko metsäretken oudon käytöksen.
Pääseekö tuolta alhaalta pois kysyin pariin otteeseen ja lähdimme omakotitalon pihan kautta pois metsästä.
Jälkikäteen olin hyvinkin peloissani tyttären ja koiran puolesta, siinä olisi ollut pahan onnettomuuden ainekset koolla koska koirakin huiteli vapaana ja tytär puuhaili omiaan. Miten olisin ikimaailmassa pystynyt suojelemaan heitä, mietin miljoona kertaa mielessäni.
Kotona kuulimme laukauksen... susi oli ammuttu.
Hyvin ristiriitaisia tunteita koko tapahtuma herätti. En koskaan halua metsänelävän kuolevan, toisaalta mitä jos olisi käynyt jotain... mutta ei käynyt. Olin surullinen koko tapahtumasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti