17. tammikuuta 2022

Vuosi alkaa lumisella metsällä

On toinen päivä tammikuuta, ja vielä uuden vuoden kynnyksellä. Ajattelin tehdä ihan piskuisen metsäretken lähimaastoon... mihinkäs muuallekaan nykyään. Mutta lähimaastostakin löytyy mielenkiintoisia asioita, kunhan vain muistaa suunnata katsettaan eteenpäin, niinkin liukasta kuin siellä voi olla. Kliksuttele kuvia isommaksi jos siltä tuntuu :)



 

Metsäpolkua tallaamme ja mukavasti luntakin on tullut metsään. Mukanani on koirakaverini, eikä meillä mikään kiire mihinkään. Pyry tykkää pysähdellä ja haistella, minä tykkään jäädä muuten vain katsomaan ja kuuntelemaan. Metsä on hiljainen, vain kaukaa kuuluva vaimea moottorihäly kantautuu korviimme, mutta se ei näin taajamassa haittaa, sitä on ja tulee olemaan.

Epäilen, että jos joskus vielä pääsisin Lapin erämaihin, ihmettelisin sitä hiljaisuutta. Joskus aikanamme kävimme paljonkin lapissa lumilautailemassa ja tulihan sitä hiihdettyäkin. Muistan kyllä, miten sitä hiljaisuutta ja rauhaa ihmetteli jo silloin. Samoin pimeään aikaan, tähtitaivas oli niin upea, ettemme täällä kaupungissa olleet edes muistaneet, miten hieno se olikaan. Joskus todellakin kaipaisin olla taas paikassa, jossa kuulen vain luonnon omat äänet.

 

 

Olenko jo kertonut, miten olen hurahtanut näihin puunrunkoihin? Taidan olla, muutaman kerran, aina kun laitan sellaisen kuvan tänne. Melkein tulee autio olo, jos en pääse metsäretkellä kuvaamaan puunrunkoja, oli kesä taikka talvi, joten tässä näitä taas on. Ovat siinä niin kauniisti, limittäin ja lomittain, toinen puoli saanut ohkaisen lumihunnunkin täydentämään kauniin ruskeita sävyjä.





 

Yritin kovasti hakea vihreää ja jotain lähikuvauskohdetta. Pyrypoika se löysi tämän vihreän pienen sammalmättään kiven reunasta, ja mikäs siinä sitten, hyvä se tämäkin. 

Nukkuvat selvästi kaikki talviunta, nämä pienet vihreät, öttiäisten kotikoloja. Ja hyvä niin, vielä on liian kylmä heräillä. Vasta kevätauringon lämmittäessä, kannattaa näiden nostatella pieniä lehtiään kohti korkeuksia, lämpöä ja valoa kohden.



Ja näin lopuksi, tämä pieni kosteikko pääsi myös kuviin. Kosteikon yksi miljoonasta asukkaasta, "Herra Ohkainen" on selvästi keskustelutuulella. Minulle ei vain vielä selvinnyt, kenen kanssa hän keskustelee. On varmasti joku hyvin pieni tuolla lumessa, kun noin runkoaan vääntää alas suin.


Ps. Tässä pieni retkemme myös videolla, sellaista yleistä hölötystä luonnosta ja kamerasta, Pyrykin näkyy kuvassa usein. Kokeilen tässä myös uutta lahjaani. Vihdoinkin sain kameran kiinni itseeni ja käsissä vain koiran remmi ja välillä kamera  :)



7. lokakuuta 2021

Vuodenaikojemme kauneus

Viikonloppuna oli kaunis ilma. Se on se syksy joka on tullut ja puiden lehdet ovat värikkäimmillään juuri näinä hetkinä eteläisessäkin Suomessa. Tietysti auringon vielä lämmittävät säteet tekevät oman osansa kaikelle kauneudelle ja mielialalle. Tähän päivään kiteytyi vielä yksi pieni syksyisän ilman ihastelulisä, raikkaus.


 

Olimme viikon etelässä, Kreetan saarella ja ihan mukavan lämmintähän siellä oli. Edellisestä kerrasta oli kulunut tasan 2 vuotta ja kaikki tuntui siellä aluksi niin mukavalle, aurinkoa, lämpöä. Mutta Korona oli tehnyt tehtävänsä sielläkin ja maskeja pidettiin edelleen rokotuksista huolimatta. Myöskään pikkukylissä ei enää ollut turisteille aukiolevia pieniä matkamuistomyymälöitä. Kahvioita kyllä oli auki, mutta niistä puuttui jotain, vai puuttuiko meistä jotain. 

Maailman ylösnouseminen tästä Koronakurimuksesta on todellakin rankka ja se vie aikaa. Uskon että näillä turisteilla elantonsa tienaavat pikkykylät ja kaupat ovat olleet ja ovat edelleenkin todella ahdingossa, jopa lopettaneet toimintansa. Se, että turistit ovat hävinneet muutamaksi vuodeksi, ei ole välttämättä ollenkaan ollut suurin syy pikkupaikkojen sulkemiseen, vaan se, että jokaisesta perheestä on voinut lähteä yksi tai usempi perheenjäsen lopullisesti, eikä kaupoille ole ollut enää jatkajaa. Tämän kaiken voi aistia siellä kun suuntaa pois turistimassoista.

Loppuvaiheessa alkoi kova ikävä vaivata rakasta Pyrypoikaa, oli outoa olla jossain maailmalla ilman häntä. Pienestä pojasta on kasvanut jo iso poika ja täysivaltainen perheenjäsen, ehkä seuraava reissu sitten suuntaakin Lappiin.

Tästä reissusta löytyy videoita ja jossain vaiheessa ehkä kuviakin omalta Instagram-tililtäni, olen tallettanut ne omiin kohokohtiini, jotka ovat kaikkien nähtävillä.

 
 
 
Mutta palatakseni nyt meidän syksyyn... kyllä tämä meidän syksyinen raikkaus tuntui hivelevän hipiää niin mukavasti viikon lämmön jälkeen. Kun veti keuhkonsa täyteen puhdasta ja raikasta ilmaa... niin kyllä, se todellakin tuntui puhtaalta, tuntui kuin olisi ollut juuri oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Voin siis jälleen todeta, että vaikka tämä tuleva pimeys ja kosteus alkaa jossain vaiheessa tuntua ylitsepääsemättömältä, on se oma raikas maapalanen tässäkin universumissa vaan niin hieno paikka elää.
 
 

 

Olen pitänyt itseäni aika useasti vain kevätihmisenä, Oinas kun olen ja aloitan kevään jokaisena vuotena, mutta kyllä nämä muutkin vuodenajat ovat hienoja ihan omilla tavoillaan. 

Syksyyn kuuluu juuri tämä väriloisto, kuin vesiväripalettia olisi käytetty ja annettu mielikuvituksen loistaa. Ilma on raikas, oli sitten sumuista tai aurinkoista ja luonto aloittelee lepokauttaan. Muuttolintujen kokoontumiset ja aurat taivailla tuovat pienen haikeuden, mutta se tuo samalla muiston keväästä jota odottaa ja tämä muisto kantaa läpi synkän vuodenajan.

Talveen kuuluu valkeus, pimeys ja tunnelma ihmisten mielessä. Lumen tuoma valkeus auringon kimaltaessa sen valkoisella pinnalla tai keskiyön kuun valaistessa hankea, jolloin ympärillä voi aistia syvän ja kunnioittavan hiljaisuuden. Jääkiteiden mestarilliset muodostelmat ikkunoiden pinnalla ja valkoisten lumihippusten tanssi taivaalla. Lumettomaan pimeyteen tuo valoa kynttilät ja hienot valomuodostelmat, tunnelmaa luo myös hautausmaiden valoisa kynttilämeri, joka valollaan tuo lämpöä ja muistoja sydämiimme. Luonto nukkuu ja kerää energiaa tulevaan vuoteen. 

Keväällä sitten puhkeaa ensimmäiset vihreät, uutta kasvua työntyy ylös maasta, pensaissa ja puiden oksilla. Hyönteiset virittelevät tuntosarviaan ja siipiään ja tuore kevään tuoksu valtaa metsät. Luonto herää eloon ja auringon ensimmäiset lämmittävät säteet saavan mielialan hykertelemään tyytyväisyyttään. Rakkautta ja iloa on ilmassa. Muuttolintujen tuleminen tuo mukanaan lämmön etelän mailta ja mannuilta.

Kesä on lämmön ja vehreyden aikaa, luonto on parhaimmillaan ja tarjoaa suojaa ja ruokaa kaikille eläville olennoille. Aamuauringon noustessa, voi aistia aamukasteen raikkauden. Kastepisarat välkehtivät ruohon ja lehtien kärjissä. Linnut virittelevät parhaimmat soinnut ilmoille ja kertovat kavereilleen tulevan päivän menoista ja ruokapaikoista. 
Keskikesällä voi katsella yöpilviä auringon vielä niihin osuessa ja vain pienen pimeyden jälkeen, aurinko luo itäiselle taivaalle kauniin lämpimän hehkun, joka valaisee nämä yöpilvet lämpimillä sävyillään. 
Kesällä luonto iloitsee elämästä ja uuden syntymisen kasvusta. Se ahertaa omalla tutulla tavallaan kasvattaen itseään kauneimpaan juhlaloistoonsa.
 
 

8. kesäkuuta 2021

Kesä on tullut

 Kesä, valoa ja öttiäisiä :)



Harmaasieppo


Tupasvillaa
 

 
 
 

  
 

 

 

  Uusi tulokkaamme Pyry, saapui vilkastuttamaan elämäämme Lillin poissaolon aikana. Hän on jo hyvin sopeutunut arkeemme niin kotona kuin luonnossakin ja hän on Basenjipoika... jos mietit rotua :)

Lilli saapuu terhakkaana henäkuun puolella kun pentuset on hoidettu maailmalle ja voimme kaikki palata normaaliin arkeemme.



 

3. tammikuuta 2021

Piikkiön Linnavuorella

Vihdoinkin vähän pakkasta joka tietää kuivaa keliä. Mikäs sen mukavampaa kuin lähteä aamuiselle koirakävelylle lähimaisemiin. Tälläkin kertaa oli monet muutkin päätyneet samaan ratkaisuun.

Koska kävelimme kotoamme tänne, meille riitti tälläinen pieni pyrähdys näköalakalliolle, ja tulihan tästäkin kävelystä kuitenkin parin tunnin lenkki.

 

Metsäpolku oli mukavan kuiva



Tämä osuus näköalapaikalle on aika jyrkkä, en valitettavasti saanut sitä näkymään kuvaan.



Jääkauden aikaista jään liikkumissuuntaa



Huipulla tuulee aina kylmästi



Puhelimella saa yllättävän muikean suurennoksen. 

Tämä kohta on tuosta edellisestä kuvasta keskeltä jossa vasemmalla näkyy vihreä peltopläntti. 

Takana Piikkiönlahti.


 

29. joulukuuta 2020

Paimion luonnossa Joulun jälkeen

28.12.2020 Paimiossa.

Ilma oli oikein mukava pienelle retkelle. Muutkin olivat löytäneet tämän päivän luontoretkeilylle mutta koska kaikki kulkivat samaan suuntaan, ei tarvinnut ohitella ketään. Tytär ja koirakin jaksoivat hyvin... no tuo pikkupinseri nyt jaksaisi vaikka kuinka pitkälle ja on hyvänä vetoapuna välillä :)

Tällä alueella taitaa olla pyöräily kielletty, siitä oli polun alussa maininta.

Aika hämärää oli koko päivänä, huomasin kun kamera oli ottanut kuvat ISO 1600:lla joten kyllä minä odotan kovin jo kevättä ja valoisan aurinkoisia päiviä.


Puunjuuria on paljon matkan varrella


  Suolampi on jäässä 

Pesäpönttö on hyvässä suojassa suolammen toisella puolella.



Tuossa oikealla on vanha "silta" joka alkoikin jo käydä vähän vaaralliseksi. Tämä uusi oli oikein hieno.


   Sillalta näkee molemmin puolin suota  


  


Näköalatornilta näkee kauas, emme menneet tällä kertaa sinne.


 
Pirunpelto  
  
Köydet ovat hyvä lisä koska alastulot ovat välillä aika jyrkät.
 
 

 
 

Pieni tietopaketti metsien ja soiden kasveista (klikkaa suuremmaksi kuvaa)
 
 
 
 Video meidän kävelystä.