Luminen huhtikuun aloitus

Huhtikuun puolta mennään ja vaikka tuntui evättä olevan ilmassa, lumi tuli jälleen. Tällä kertaa ei kuitenkaan ole kovin kylmää joten ehkä nämäkin sulavat kohtapuoliin. 

Pieni metsäkävely koiran kanssa.

 

 

 

 

 

 

 

 

Lintulahdella

Jo 4. blogimerkintä tälle vuodelle, juhuu... Aina välillä sitä innostuu ja kun kerta tuo kamerakin tuli kaivettua ulos laatikosta. Tällä kertaa käytössä vanha objektiivi Canonin filmikamerasta, jonka ostin vuonna miekka ja laatu on aika pahaa, mutta ehkä se riittää tälläiseen dokumentointiin kun en voi muuta. Olen kuitenkin mielissäni, että saan päivitettyä luontoblogiani :)

Tällä kertaa suuntasin koirani kanssa ihan lähelle. Paikassa on joskus ollut hyväkin lintuturni, mutta pääsi niin pahaan kuntoon, että se piti jo ihan turvallisuussyistä purkaa. Tornista näki hyvin lahdelle ja sieltä onkin tullut bongattua monet kahlaajat, vesi- ja petolinnut. Toivottavasti paikka herää joskus vielä eloon uuden tornin tai vaikka korkeamman lavetin avulla.

 

 

Löysin vähän väriä muuten niin harmaassa maastossa.

 

 

 

 

Näkyi joutsenpariskunta näin silmämääräisesti ja töyhtöhyyppien ääntä. Metsän puolella pikkulinnut lauloivat kauniisti.

Pakko myöntää, ettei ruovikko näytä vielä kovin houkuttelevalta.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Metsässä vielä lunta

Lähdin aikaisemmin töistä ja kun aurinkokin alkoi paistaa, teki mieleni lähteä koiran kanssa metsäkävelylle. Maaliskuinen metsä näyttää nyt tältä:

Puiden siimeksessä lunta vielä aika paljonkin.

Polku oli vielä aika jäinen.

 

Puu kumartaa kulkijoille.

 

Koira tykkää kevään tulevista tuoksuista.

Sumuinen ilma

Lähdimme pienelle metsäretkelle sumppuraisessa kelissä. Polku oli aika jäässä mutta selvisin nastakengillä hyvin, miehellä oli enemmän vaikeuksia ilman nastoja. Mutta mikäs siinä, kun ei kiirettä ollut mihinkään ja ehtisin muutaman kuvankin ottaa matkalla. Harmi kyllä, olin jättänyt kameraan väärän asetuksen ja jokainen kuva heilahti enemmän tai vähemmän, nämä ehkä vähemmän mutta laitan ne silti.

 

 

Maaliskuun metsä

Pieni metsäkävely näin maaliskuussa ja onhan siitä jo vuosi kun olen viimeksi tännekin jotain laittanut, että onhan se jo aikakin.

Kamerana toimi EOS RP ja linssinä vanha manuaalitarkenteinen Helios. 

Polku oli jäässä ja luminen mutta lintujen laulua jäin välillä kuuntelemaan.

  

Näissä kahdessa kuvassa vasenta alareunaa harmaannutti lapaseni kun vääntelin tarkennusrengasta :D

Talvinen uimaranta

Kun katson blogini historiaa, joka tosiaankin alkaa jo vuodesta 2009, edellinen vuosi oli hyvinkin hiljainen. Vain yksi blogipostaus koko vuoden aikana. Olen kuitenkin hyvinkin ahkeraa päivittänyt Instagrammiani. Se on kuin eräänlainen päiväkirja, vaikka tapahtumia ei olekaan joka päivä. 

Yritän olla tänä vuonna ahkerampi täällä. Luonnossa tulee valitettavasti liikuttua nykyään vähän vähemmän ja varsinkin iso kamera kaulalla, nykyään löytyy myös käsistä jo kaksi koirulia, joten itse kuvaaminen ei ole enää päätehtävä kävelyllä.

----------------------------------------------

Lauantaina 21.1 pienellä kävelyllä perheen kera. Pakkasta muutama aste ja pieni lampi jäässä. Uimareita täällä on kesällä aika mukavastikin, mutta nyt oli ranta tyhjänä.

 

Oli tuossa laiturin nokassa pientä avantoa varmaan tehty, joten ehkä täällä joku uimari käy pulahtamassa.

 

Puutkin mukavasti huurteessa. 

 

Rannan leikkipaikka odottaa kesää ja pieniä leikkijöitä.

 

Vuosi alkaa lumisella metsällä

On toinen päivä tammikuuta, ja vielä uuden vuoden kynnyksellä. Ajattelin tehdä ihan piskuisen metsäretken lähimaastoon... mihinkäs muuallekaan nykyään. Mutta lähimaastostakin löytyy mielenkiintoisia asioita, kunhan vain muistaa suunnata katsettaan eteenpäin, niinkin liukasta kuin siellä voi olla. Kliksuttele kuvia isommaksi jos siltä tuntuu :)

 

Metsäpolkua tallaamme ja mukavasti luntakin on tullut metsään. Mukanani on koirakaverini, eikä meillä mikään kiire mihinkään. Pyry tykkää pysähdellä ja haistella, minä tykkään jäädä muuten vain katsomaan ja kuuntelemaan. Metsä on hiljainen, vain kaukaa kuuluva vaimea moottorihäly kantautuu korviimme, mutta se ei näin taajamassa haittaa, sitä on ja tulee olemaan.

Epäilen, että jos joskus vielä pääsisin Lapin erämaihin, ihmettelisin sitä hiljaisuutta. Joskus aikanamme kävimme paljonkin lapissa lumilautailemassa ja tulihan sitä hiihdettyäkin. Muistan kyllä, miten sitä hiljaisuutta ja rauhaa ihmetteli jo silloin. Samoin pimeään aikaan, tähtitaivas oli niin upea, ettemme täällä kaupungissa olleet edes muistaneet, miten hieno se olikaan. Joskus todellakin kaipaisin olla taas paikassa, jossa kuulen vain luonnon omat äänet.

 

 

Olenko jo kertonut, miten olen hurahtanut näihin puunrunkoihin? Taidan olla, muutaman kerran, aina kun laitan sellaisen kuvan tänne. Melkein tulee autio olo, jos en pääse metsäretkellä kuvaamaan puunrunkoja, oli kesä taikka talvi, joten tässä näitä taas on. Ovat siinä niin kauniisti, limittäin ja lomittain, toinen puoli saanut ohkaisen lumihunnunkin täydentämään kauniin ruskeita sävyjä.

Yritin kovasti hakea vihreää ja jotain lähikuvauskohdetta. Pyrypoika se löysi tämän vihreän pienen sammalmättään kiven reunasta, ja mikäs siinä sitten, hyvä se tämäkin. 

Nukkuvat selvästi kaikki talviunta, nämä pienet vihreät, öttiäisten kotikoloja. Ja hyvä niin, vielä on liian kylmä heräillä. Vasta kevätauringon lämmittäessä, kannattaa näiden nostatella pieniä lehtiään kohti korkeuksia, lämpöä ja valoa kohden.

Ja näin lopuksi, tämä pieni kosteikko pääsi myös kuviin. Kosteikon yksi miljoonasta asukkaasta, "Herra Ohkainen" on selvästi keskustelutuulella. Minulle ei vain vielä selvinnyt, kenen kanssa hän keskustelee. On varmasti joku hyvin pieni tuolla lumessa, kun noin runkoaan vääntää alas suin.

Ps. Tässä pieni retkemme myös videolla, sellaista yleistä hölötystä luonnosta ja kamerasta, Pyrykin näkyy kuvassa usein. Kokeilen tässä myös uutta lahjaani. Vihdoinkin sain kameran kiinni itseeni ja käsissä vain koiran remmi ja välillä kamera  :)

Vuodenaikojemme kauneus

Viikonloppuna oli kaunis ilma. Se on se syksy joka on tullut ja puiden lehdet ovat värikkäimmillään juuri näinä hetkinä eteläisessäkin Suomessa. Tietysti auringon vielä lämmittävät säteet tekevät oman osansa kaikelle kauneudelle ja mielialalle. Tähän päivään kiteytyi vielä yksi pieni syksyisän ilman ihastelulisä, raikkaus.

 

 

Olimme viikon etelässä, Kreetan saarella ja ihan mukavan lämmintähän siellä oli. Edellisestä kerrasta oli kulunut tasan 2 vuotta ja kaikki tuntui siellä aluksi niin mukavalle, aurinkoa, lämpöä. Mutta Korona oli tehnyt tehtävänsä sielläkin ja maskeja pidettiin edelleen rokotuksista huolimatta. Myöskään pikkukylissä ei enää ollut turisteille aukiolevia pieniä matkamuistomyymälöitä. Kahvioita kyllä oli auki, mutta niistä puuttui jotain, vai puuttuiko meistä jotain. 

Maailman ylösnouseminen tästä Koronakurimuksesta on todellakin rankka ja se vie aikaa. Uskon että näillä turisteilla elantonsa tienaavat pikkykylät ja kaupat ovat olleet ja ovat edelleenkin todella ahdingossa, jopa lopettaneet toimintansa. Se, että turistit ovat hävinneet muutamaksi vuodeksi, ei ole välttämättä ollenkaan ollut suurin syy pikkupaikkojen sulkemiseen, vaan se, että jokaisesta perheestä on voinut lähteä yksi tai usempi perheenjäsen lopullisesti, eikä kaupoille ole ollut enää jatkajaa. Tämän kaiken voi aistia siellä kun suuntaa pois turistimassoista.

Loppuvaiheessa alkoi kova ikävä vaivata rakasta Pyrypoikaa, oli outoa olla jossain maailmalla ilman häntä. Pienestä pojasta on kasvanut jo iso poika ja täysivaltainen perheenjäsen, ehkä seuraava reissu sitten suuntaakin Lappiin.

Tästä reissusta löytyy videoita ja jossain vaiheessa ehkä kuviakin omalta Instagram-tililtäni, olen tallettanut ne omiin kohokohtiini, jotka ovat kaikkien nähtävillä.

 

 

 

 

Mutta palatakseni nyt meidän syksyyn... kyllä tämä meidän syksyinen raikkaus tuntui hivelevän hipiää niin mukavasti viikon lämmön jälkeen. Kun veti keuhkonsa täyteen puhdasta ja raikasta ilmaa... niin kyllä, se todellakin tuntui puhtaalta, tuntui kuin olisi ollut juuri oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Voin siis jälleen todeta, että vaikka tämä tuleva pimeys ja kosteus alkaa jossain vaiheessa tuntua ylitsepääsemättömältä, on se oma raikas maapalanen tässäkin universumissa vaan niin hieno paikka elää.

 

 

 

 

Olen pitänyt itseäni aika useasti vain kevätihmisenä, Oinas kun olen ja aloitan kevään jokaisena vuotena, mutta kyllä nämä muutkin vuodenajat ovat hienoja ihan omilla tavoillaan. 

Syksyyn kuuluu juuri tämä väriloisto, kuin vesiväripalettia olisi käytetty ja annettu mielikuvituksen loistaa. Ilma on raikas, oli sitten sumuista tai aurinkoista ja luonto aloittelee lepokauttaan. Muuttolintujen kokoontumiset ja aurat taivailla tuovat pienen haikeuden, mutta se tuo samalla muiston keväästä jota odottaa ja tämä muisto kantaa läpi synkän vuodenajan.

Talveen kuuluu valkeus, pimeys ja tunnelma ihmisten mielessä. Lumen tuoma valkeus auringon kimaltaessa sen valkoisella pinnalla tai keskiyön kuun valaistessa hankea, jolloin ympärillä voi aistia syvän ja kunnioittavan hiljaisuuden. Jääkiteiden mestarilliset muodostelmat ikkunoiden pinnalla ja valkoisten lumihippusten tanssi taivaalla. Lumettomaan pimeyteen tuo valoa kynttilät ja hienot valomuodostelmat, tunnelmaa luo myös hautausmaiden valoisa kynttilämeri, joka valollaan tuo lämpöä ja muistoja sydämiimme. Luonto nukkuu ja kerää energiaa tulevaan vuoteen. 

Keväällä sitten puhkeaa ensimmäiset vihreät, uutta kasvua työntyy ylös maasta, pensaissa ja puiden oksilla. Hyönteiset virittelevät tuntosarviaan ja siipiään ja tuore kevään tuoksu valtaa metsät. Luonto herää eloon ja auringon ensimmäiset lämmittävät säteet saavan mielialan hykertelemään tyytyväisyyttään. Rakkautta ja iloa on ilmassa. Muuttolintujen tuleminen tuo mukanaan lämmön etelän mailta ja mannuilta.

Kesä on lämmön ja vehreyden aikaa, luonto on parhaimmillaan ja tarjoaa suojaa ja ruokaa kaikille eläville olennoille. Aamuauringon noustessa, voi aistia aamukasteen raikkauden. Kastepisarat välkehtivät ruohon ja lehtien kärjissä. Linnut virittelevät parhaimmat soinnut ilmoille ja kertovat kavereilleen tulevan päivän menoista ja ruokapaikoista. 

Keskikesällä voi katsella yöpilviä auringon vielä niihin osuessa ja vain pienen pimeyden jälkeen, aurinko luo itäiselle taivaalle kauniin lämpimän hehkun, joka valaisee nämä yöpilvet lämpimillä sävyillään. 

Kesällä luonto iloitsee elämästä ja uuden syntymisen kasvusta. Se ahertaa omalla tutulla tavallaan kasvattaen itseään kauneimpaan juhlaloistoonsa.