Vuodenaikojemme kauneus

Viikonloppuna oli kaunis ilma. Se on se syksy joka on tullut ja puiden lehdet ovat värikkäimmillään juuri näinä hetkinä eteläisessäkin Suomessa. Tietysti auringon vielä lämmittävät säteet tekevät oman osansa kaikelle kauneudelle ja mielialalle. Tähän päivään kiteytyi vielä yksi pieni syksyisän ilman ihastelulisä, raikkaus.

 

 

Olimme viikon etelässä, Kreetan saarella ja ihan mukavan lämmintähän siellä oli. Edellisestä kerrasta oli kulunut tasan 2 vuotta ja kaikki tuntui siellä aluksi niin mukavalle, aurinkoa, lämpöä. Mutta Korona oli tehnyt tehtävänsä sielläkin ja maskeja pidettiin edelleen rokotuksista huolimatta. Myöskään pikkukylissä ei enää ollut turisteille aukiolevia pieniä matkamuistomyymälöitä. Kahvioita kyllä oli auki, mutta niistä puuttui jotain, vai puuttuiko meistä jotain. 

Maailman ylösnouseminen tästä Koronakurimuksesta on todellakin rankka ja se vie aikaa. Uskon että näillä turisteilla elantonsa tienaavat pikkykylät ja kaupat ovat olleet ja ovat edelleenkin todella ahdingossa, jopa lopettaneet toimintansa. Se, että turistit ovat hävinneet muutamaksi vuodeksi, ei ole välttämättä ollenkaan ollut suurin syy pikkupaikkojen sulkemiseen, vaan se, että jokaisesta perheestä on voinut lähteä yksi tai usempi perheenjäsen lopullisesti, eikä kaupoille ole ollut enää jatkajaa. Tämän kaiken voi aistia siellä kun suuntaa pois turistimassoista.

Loppuvaiheessa alkoi kova ikävä vaivata rakasta Pyrypoikaa, oli outoa olla jossain maailmalla ilman häntä. Pienestä pojasta on kasvanut jo iso poika ja täysivaltainen perheenjäsen, ehkä seuraava reissu sitten suuntaakin Lappiin.

Tästä reissusta löytyy videoita ja jossain vaiheessa ehkä kuviakin omalta Instagram-tililtäni, olen tallettanut ne omiin kohokohtiini, jotka ovat kaikkien nähtävillä.

 

 

 

 

Mutta palatakseni nyt meidän syksyyn... kyllä tämä meidän syksyinen raikkaus tuntui hivelevän hipiää niin mukavasti viikon lämmön jälkeen. Kun veti keuhkonsa täyteen puhdasta ja raikasta ilmaa... niin kyllä, se todellakin tuntui puhtaalta, tuntui kuin olisi ollut juuri oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Voin siis jälleen todeta, että vaikka tämä tuleva pimeys ja kosteus alkaa jossain vaiheessa tuntua ylitsepääsemättömältä, on se oma raikas maapalanen tässäkin universumissa vaan niin hieno paikka elää.

 

 

 

 

Olen pitänyt itseäni aika useasti vain kevätihmisenä, Oinas kun olen ja aloitan kevään jokaisena vuotena, mutta kyllä nämä muutkin vuodenajat ovat hienoja ihan omilla tavoillaan. 

Syksyyn kuuluu juuri tämä väriloisto, kuin vesiväripalettia olisi käytetty ja annettu mielikuvituksen loistaa. Ilma on raikas, oli sitten sumuista tai aurinkoista ja luonto aloittelee lepokauttaan. Muuttolintujen kokoontumiset ja aurat taivailla tuovat pienen haikeuden, mutta se tuo samalla muiston keväästä jota odottaa ja tämä muisto kantaa läpi synkän vuodenajan.

Talveen kuuluu valkeus, pimeys ja tunnelma ihmisten mielessä. Lumen tuoma valkeus auringon kimaltaessa sen valkoisella pinnalla tai keskiyön kuun valaistessa hankea, jolloin ympärillä voi aistia syvän ja kunnioittavan hiljaisuuden. Jääkiteiden mestarilliset muodostelmat ikkunoiden pinnalla ja valkoisten lumihippusten tanssi taivaalla. Lumettomaan pimeyteen tuo valoa kynttilät ja hienot valomuodostelmat, tunnelmaa luo myös hautausmaiden valoisa kynttilämeri, joka valollaan tuo lämpöä ja muistoja sydämiimme. Luonto nukkuu ja kerää energiaa tulevaan vuoteen. 

Keväällä sitten puhkeaa ensimmäiset vihreät, uutta kasvua työntyy ylös maasta, pensaissa ja puiden oksilla. Hyönteiset virittelevät tuntosarviaan ja siipiään ja tuore kevään tuoksu valtaa metsät. Luonto herää eloon ja auringon ensimmäiset lämmittävät säteet saavan mielialan hykertelemään tyytyväisyyttään. Rakkautta ja iloa on ilmassa. Muuttolintujen tuleminen tuo mukanaan lämmön etelän mailta ja mannuilta.

Kesä on lämmön ja vehreyden aikaa, luonto on parhaimmillaan ja tarjoaa suojaa ja ruokaa kaikille eläville olennoille. Aamuauringon noustessa, voi aistia aamukasteen raikkauden. Kastepisarat välkehtivät ruohon ja lehtien kärjissä. Linnut virittelevät parhaimmat soinnut ilmoille ja kertovat kavereilleen tulevan päivän menoista ja ruokapaikoista. 

Keskikesällä voi katsella yöpilviä auringon vielä niihin osuessa ja vain pienen pimeyden jälkeen, aurinko luo itäiselle taivaalle kauniin lämpimän hehkun, joka valaisee nämä yöpilvet lämpimillä sävyillään. 

Kesällä luonto iloitsee elämästä ja uuden syntymisen kasvusta. Se ahertaa omalla tutulla tavallaan kasvattaen itseään kauneimpaan juhlaloistoonsa.

 

 

Haiseva kuvauskaveri

Tein hyvin pikaisen metsäkäynnin Kuusistossa perjantaina. Tarkoituksena OLI tehdä mukava kuvauskierros metsässä ja kokeilla linssipalloani pitkästä aikaa eri paikoissa mutta jo alkutaipaleella koirani sattui löytämään polun varrelta niiiiin herkullisen tuoksun että päätti vähän kieriskellä. Niin... se kävely sitten jäi aika lyhyeksi koska jostain pienestä syystä intoni lopahti täysin. Nenässäni leijaili ikävästi se polun jätöskasa. 

Kuvia kannattaa muuten klikata ja katsoa 1/1 koossa kun näyttää tuo laatu vähän kärsivän näissä.

 

En oikein ole päässyt vielä selvyyteen pidänkö itse näistä kuvan käännöistä jolloin näen linssipallon kuvan oikeinpäin vaiko siitä että linssipallon kuva on väärinpäin.

 

 

 

 

 

 

Ja sitten lopuksi suuntasimme autoon ja suoraan pesulle ja saunaan. Jouduin pesemään koiraa parikin kertaa ja kummasti tykkäsi tulla pesun jälkeen lauteille lämmittelemään. Kiva saunakaveri kylläkin :)

 

Syksyllä luontoon

Syksy on täällä ja kohta jo talvikin. Yllättävän vähän olen kuvannut syksyisiä lehtiä mutta tässä nyt ainakin yksi sieni ja muutama metsäkuva. 

Sanon tämän saman joka kerta kun tänne laitan jotain... ainakin mielessäni... pitäisi ylläpitää tätä enemmän. Noh, sitä innostusta odotellessa.

 

 

 

Ne kauniit syksyn lehdet

Havut ja männynkävyt tossuissa

 

Auringonkukkapelto alkaa menettää sen parhaimman loistokkuutensa mutta edelleen kumartavat kauniisti auringolle.

 

 

 

 

 

Syksyn metsäretki Teijoon

Pieni viikonloppuretki marraskuisessa ilmassa Teijon luontopoluilla ja koirammekin oli ensimmäistä kertaa vähän pidemmällä retkellä.

Ilma oli sateisen tuntuinen mutta tällä reissulla ei kuitenkaan satanut ja pääsimme ihan kuivana kävelemään. Aika täydellinen syksykeli, vain aurinko puuttui.

Tarkoituksemme oli lähteä Nenustannokkaan.

Tytär ei olisi halunnut alunperin lähteä ollenkaan mutta piristyi kummasti kävelyllä kun seurasi pientä viipottajaamme jota harvoin näkyi kuvissa.

 

 

 

Ihan kuin satumetsissä kävelisi, vähän synkkää ja mielikuvitus alkaa helposti laukata.

 

Tässä kohtaa päätimme vaihtaa Nenustannokan Nenustannummeen. Matka tuntui jo aika pitkälle märässä maastossa ja nälkä kurni vatsanpohjalla. 

Söimme sitten Nenustannummen parkkipaikalla eväitä ja tulimme samaa reittiä takaisin.

 

 

 

 

Meidän pieni viipottaja meni pitkospuita pitkin kuin vanha tekijä, ilman pelon hiventäkään.

Kyllä nämä ovat ihan selviä siirtolohkareita.

Nämä eivät :)

Syksyinen metsä

On aika syksyn tulla. Viime viikonloppuna tein ihan lyhykäisen metsälenkin mutta lyhytkin riittää. Kun kävelee ihan hiljalleen kaikki mahdolliset aistit valppaina, antaa katseen kiertää maan ja taivaan väliä niin löytää kaikenlaista pientä ja isompaa.

Tällä kertaa aamuisessa ilmassa leijaili sumu, minun lempi-ilmani.