Vuodenaikojemme kauneus

Viikonloppuna oli kaunis ilma. Se on se syksy joka on tullut ja puiden lehdet ovat värikkäimmillään juuri näinä hetkinä eteläisessäkin Suomessa. Tietysti auringon vielä lämmittävät säteet tekevät oman osansa kaikelle kauneudelle ja mielialalle. Tähän päivään kiteytyi vielä yksi pieni syksyisän ilman ihastelulisä, raikkaus.

 

 

Olimme viikon etelässä, Kreetan saarella ja ihan mukavan lämmintähän siellä oli. Edellisestä kerrasta oli kulunut tasan 2 vuotta ja kaikki tuntui siellä aluksi niin mukavalle, aurinkoa, lämpöä. Mutta Korona oli tehnyt tehtävänsä sielläkin ja maskeja pidettiin edelleen rokotuksista huolimatta. Myöskään pikkukylissä ei enää ollut turisteille aukiolevia pieniä matkamuistomyymälöitä. Kahvioita kyllä oli auki, mutta niistä puuttui jotain, vai puuttuiko meistä jotain. 

Maailman ylösnouseminen tästä Koronakurimuksesta on todellakin rankka ja se vie aikaa. Uskon että näillä turisteilla elantonsa tienaavat pikkykylät ja kaupat ovat olleet ja ovat edelleenkin todella ahdingossa, jopa lopettaneet toimintansa. Se, että turistit ovat hävinneet muutamaksi vuodeksi, ei ole välttämättä ollenkaan ollut suurin syy pikkupaikkojen sulkemiseen, vaan se, että jokaisesta perheestä on voinut lähteä yksi tai usempi perheenjäsen lopullisesti, eikä kaupoille ole ollut enää jatkajaa. Tämän kaiken voi aistia siellä kun suuntaa pois turistimassoista.

Loppuvaiheessa alkoi kova ikävä vaivata rakasta Pyrypoikaa, oli outoa olla jossain maailmalla ilman häntä. Pienestä pojasta on kasvanut jo iso poika ja täysivaltainen perheenjäsen, ehkä seuraava reissu sitten suuntaakin Lappiin.

Tästä reissusta löytyy videoita ja jossain vaiheessa ehkä kuviakin omalta Instagram-tililtäni, olen tallettanut ne omiin kohokohtiini, jotka ovat kaikkien nähtävillä.

 

 

 

 

Mutta palatakseni nyt meidän syksyyn... kyllä tämä meidän syksyinen raikkaus tuntui hivelevän hipiää niin mukavasti viikon lämmön jälkeen. Kun veti keuhkonsa täyteen puhdasta ja raikasta ilmaa... niin kyllä, se todellakin tuntui puhtaalta, tuntui kuin olisi ollut juuri oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Voin siis jälleen todeta, että vaikka tämä tuleva pimeys ja kosteus alkaa jossain vaiheessa tuntua ylitsepääsemättömältä, on se oma raikas maapalanen tässäkin universumissa vaan niin hieno paikka elää.

 

 

 

 

Olen pitänyt itseäni aika useasti vain kevätihmisenä, Oinas kun olen ja aloitan kevään jokaisena vuotena, mutta kyllä nämä muutkin vuodenajat ovat hienoja ihan omilla tavoillaan. 

Syksyyn kuuluu juuri tämä väriloisto, kuin vesiväripalettia olisi käytetty ja annettu mielikuvituksen loistaa. Ilma on raikas, oli sitten sumuista tai aurinkoista ja luonto aloittelee lepokauttaan. Muuttolintujen kokoontumiset ja aurat taivailla tuovat pienen haikeuden, mutta se tuo samalla muiston keväästä jota odottaa ja tämä muisto kantaa läpi synkän vuodenajan.

Talveen kuuluu valkeus, pimeys ja tunnelma ihmisten mielessä. Lumen tuoma valkeus auringon kimaltaessa sen valkoisella pinnalla tai keskiyön kuun valaistessa hankea, jolloin ympärillä voi aistia syvän ja kunnioittavan hiljaisuuden. Jääkiteiden mestarilliset muodostelmat ikkunoiden pinnalla ja valkoisten lumihippusten tanssi taivaalla. Lumettomaan pimeyteen tuo valoa kynttilät ja hienot valomuodostelmat, tunnelmaa luo myös hautausmaiden valoisa kynttilämeri, joka valollaan tuo lämpöä ja muistoja sydämiimme. Luonto nukkuu ja kerää energiaa tulevaan vuoteen. 

Keväällä sitten puhkeaa ensimmäiset vihreät, uutta kasvua työntyy ylös maasta, pensaissa ja puiden oksilla. Hyönteiset virittelevät tuntosarviaan ja siipiään ja tuore kevään tuoksu valtaa metsät. Luonto herää eloon ja auringon ensimmäiset lämmittävät säteet saavan mielialan hykertelemään tyytyväisyyttään. Rakkautta ja iloa on ilmassa. Muuttolintujen tuleminen tuo mukanaan lämmön etelän mailta ja mannuilta.

Kesä on lämmön ja vehreyden aikaa, luonto on parhaimmillaan ja tarjoaa suojaa ja ruokaa kaikille eläville olennoille. Aamuauringon noustessa, voi aistia aamukasteen raikkauden. Kastepisarat välkehtivät ruohon ja lehtien kärjissä. Linnut virittelevät parhaimmat soinnut ilmoille ja kertovat kavereilleen tulevan päivän menoista ja ruokapaikoista. 

Keskikesällä voi katsella yöpilviä auringon vielä niihin osuessa ja vain pienen pimeyden jälkeen, aurinko luo itäiselle taivaalle kauniin lämpimän hehkun, joka valaisee nämä yöpilvet lämpimillä sävyillään. 

Kesällä luonto iloitsee elämästä ja uuden syntymisen kasvusta. Se ahertaa omalla tutulla tavallaan kasvattaen itseään kauneimpaan juhlaloistoonsa.

 

 

Piikkiön Linnavuorella

Vihdoinkin vähän pakkasta joka tietää kuivaa keliä. Mikäs sen mukavampaa kuin lähteä aamuiselle koirakävelylle lähimaisemiin. Tälläkin kertaa oli monet muutkin päätyneet samaan ratkaisuun.

Koska kävelimme kotoamme tänne, meille riitti tälläinen pieni pyrähdys näköalakalliolle, ja tulihan tästäkin kävelystä kuitenkin parin tunnin lenkki.

 

Metsäpolku oli mukavan kuiva

Tämä osuus näköalapaikalle on aika jyrkkä, en valitettavasti saanut sitä näkymään kuvaan.

Jääkauden aikaista jään liikkumissuuntaa

Huipulla tuulee aina kylmästi

Puhelimella saa yllättävän muikean suurennoksen. 

Tämä kohta on tuosta edellisestä kuvasta keskeltä jossa vasemmalla näkyy vihreä peltopläntti. 

Takana Piikkiönlahti.

 

Äitienpäivän luonto

Nyt pitää myöntää että välillä on jo ihan kesän tuntuakin ilmassa jos sattuu eksymään tuulettomaan paikkaan, on lämmintä, linnut laulaa, pörriäiset surisee ja perhoset hakeutuvat aikaisiin kevätkukkiin.

Vaan tätä nyt tehdessä... ulkona sataa vettä, on harmaata ja kylmäkin mutta ei anneta sen häiritä meitä, se kaikki kuuluu Suomen kevääseen ja kesäänkin aina joskus :)

Tämä pieni metsäretki jälleen tutuissa lähimaisemissa ja tältä metsä näytti Äitienpäivän aamupäivänä.

Harmi kun en älynnyt ottaa toista kuvaa tästä maisemasta, siinä toisessa kuvassa olisi ollut myös pieni musta koira joka päätti hypätä tuohon suolampeen pienelle vilvoittelulle.

Pieni kulkija pajussa

Veden päällä luistelevat vesimittarit

Kaatunut puu on kasvunalusta toisille

Vanhan puun koristeet

Vuoden viimeinen

Vuoden viimeinen päivä oli kaunis ja innostuimme tekemään kävelyretken lähivuorelle. Kuppi kuumaa kahvia, kaakao ja pieni pala luuta saivat matkaajille lämpimän olon vaikka vuorella kävikin aika kylmän talvinen tuuli.

 Tuolta kaukaa me kävelimme.

 Luun omistaja tässä.

 Ei uskoisi että on talvi.

  

Syksyinen metsä

On aika syksyn tulla. Viime viikonloppuna tein ihan lyhykäisen metsälenkin mutta lyhytkin riittää. Kun kävelee ihan hiljalleen kaikki mahdolliset aistit valppaina, antaa katseen kiertää maan ja taivaan väliä niin löytää kaikenlaista pientä ja isompaa.

Tällä kertaa aamuisessa ilmassa leijaili sumu, minun lempi-ilmani.

Vapun sateinen metsäretki

Pienellä metsäretkellä sateisena Vappupäivänä. 

Luonto oli raikas ja kaunis. 

Välillä kivistä polkua ylöspäin.

Ja katse harhaili useasti myös latvoihin. 

Seisoin kannon nokassa ja tähyilin metsäneläviä mutta kuului vain lintujen ääniä. 

Sammaleet saavat upeimman värinsä sateessa. 

Ja kun tarkastelee sammaletta tarkemmin, saattaa nähdä öttiäisten minimaailmaa.