Vuosi alkaa lumisella metsällä

On toinen päivä tammikuuta, ja vielä uuden vuoden kynnyksellä. Ajattelin tehdä ihan piskuisen metsäretken lähimaastoon... mihinkäs muuallekaan nykyään. Mutta lähimaastostakin löytyy mielenkiintoisia asioita, kunhan vain muistaa suunnata katsettaan eteenpäin, niinkin liukasta kuin siellä voi olla. Kliksuttele kuvia isommaksi jos siltä tuntuu :)

 

Metsäpolkua tallaamme ja mukavasti luntakin on tullut metsään. Mukanani on koirakaverini, eikä meillä mikään kiire mihinkään. Pyry tykkää pysähdellä ja haistella, minä tykkään jäädä muuten vain katsomaan ja kuuntelemaan. Metsä on hiljainen, vain kaukaa kuuluva vaimea moottorihäly kantautuu korviimme, mutta se ei näin taajamassa haittaa, sitä on ja tulee olemaan.

Epäilen, että jos joskus vielä pääsisin Lapin erämaihin, ihmettelisin sitä hiljaisuutta. Joskus aikanamme kävimme paljonkin lapissa lumilautailemassa ja tulihan sitä hiihdettyäkin. Muistan kyllä, miten sitä hiljaisuutta ja rauhaa ihmetteli jo silloin. Samoin pimeään aikaan, tähtitaivas oli niin upea, ettemme täällä kaupungissa olleet edes muistaneet, miten hieno se olikaan. Joskus todellakin kaipaisin olla taas paikassa, jossa kuulen vain luonnon omat äänet.

 

 

Olenko jo kertonut, miten olen hurahtanut näihin puunrunkoihin? Taidan olla, muutaman kerran, aina kun laitan sellaisen kuvan tänne. Melkein tulee autio olo, jos en pääse metsäretkellä kuvaamaan puunrunkoja, oli kesä taikka talvi, joten tässä näitä taas on. Ovat siinä niin kauniisti, limittäin ja lomittain, toinen puoli saanut ohkaisen lumihunnunkin täydentämään kauniin ruskeita sävyjä.

Yritin kovasti hakea vihreää ja jotain lähikuvauskohdetta. Pyrypoika se löysi tämän vihreän pienen sammalmättään kiven reunasta, ja mikäs siinä sitten, hyvä se tämäkin. 

Nukkuvat selvästi kaikki talviunta, nämä pienet vihreät, öttiäisten kotikoloja. Ja hyvä niin, vielä on liian kylmä heräillä. Vasta kevätauringon lämmittäessä, kannattaa näiden nostatella pieniä lehtiään kohti korkeuksia, lämpöä ja valoa kohden.

Ja näin lopuksi, tämä pieni kosteikko pääsi myös kuviin. Kosteikon yksi miljoonasta asukkaasta, "Herra Ohkainen" on selvästi keskustelutuulella. Minulle ei vain vielä selvinnyt, kenen kanssa hän keskustelee. On varmasti joku hyvin pieni tuolla lumessa, kun noin runkoaan vääntää alas suin.

Ps. Tässä pieni retkemme myös videolla, sellaista yleistä hölötystä luonnosta ja kamerasta, Pyrykin näkyy kuvassa usein. Kokeilen tässä myös uutta lahjaani. Vihdoinkin sain kameran kiinni itseeni ja käsissä vain koiran remmi ja välillä kamera  :)