Näytetään tekstit, joissa on tunniste Lunta. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Lunta. Näytä kaikki tekstit

30. maaliskuuta 2024

Lintulahdella

Jo 4. blogimerkintä tälle vuodelle, juhuu... Aina välillä sitä innostuu ja kun kerta tuo kamerakin tuli kaivettua ulos laatikosta. Tällä kertaa käytössä vanha objektiivi Canonin filmikamerasta, jonka ostin vuonna miekka ja laatu on aika pahaa, mutta ehkä se riittää tälläiseen dokumentointiin kun en voi muuta. Olen kuitenkin mielissäni, että saan päivitettyä luontoblogiani :)

Tällä kertaa suuntasin koirani kanssa ihan lähelle. Paikassa on joskus ollut hyväkin lintuturni, mutta pääsi niin pahaan kuntoon, että se piti jo ihan turvallisuussyistä purkaa. Tornista näki hyvin lahdelle ja sieltä onkin tullut bongattua monet kahlaajat, vesi- ja petolinnut. Toivottavasti paikka herää joskus vielä eloon uuden tornin tai vaikka korkeamman lavetin avulla.

 
Löysin vähän väriä muuten niin harmaassa maastossa.

 
 
 

Näkyi joutsenpariskunta näin silmämääräisesti ja töyhtöhyyppien ääntä. Metsän puolella pikkulinnut lauloivat kauniisti.


Pakko myöntää, ettei ruovikko näytä vielä kovin houkuttelevalta.

 


 


 
 


 
 


 
 



 


27. maaliskuuta 2024

Metsässä vielä lunta

Lähdin aikaisemmin töistä ja kun aurinkokin alkoi paistaa, teki mieleni lähteä koiran kanssa metsäkävelylle. Maaliskuinen metsä näyttää nyt tältä:

Puiden siimeksessä lunta vielä aika paljonkin.


Polku oli vielä aika jäinen.




 

Puu kumartaa kulkijoille.





 

Koira tykkää kevään tulevista tuoksuista.