4. joulukuuta 2009

Andromeda

Kävimme eilen rapsimassa muutamat kuvat Andromedaan galaksista kun oli kerrankin pilvetön keli. Harmi kylläkin tuo (melkein) täysikuu valaisi koko taivaan joten se vähän häiritsi mutta olihan se kuukin komea. Uskomaton valaistus tuollaisella möllykällä onkin.

Wikistä lainattua:
Andromedan galaksi eli Messier 31 on Andromedan tähdistössä sijaitseva Sb-tyyppinen kierteis galaksi. Se on meitä lähinnä oleva suuri galaksi ja samalla myös pohjoisen tähtitaivaan kirkkain. Se kuuluu yhdessä Linnunradan kanssa noin 30 galaksin muodostamaan paikallisryhmään, jonka suurimmat jäsenet ovat juuri kyseiset kaksi galaksia.
Andromedalla on useita seuralaisgalakseja, joista kirkkaimmat ovat pienet elliptiset galaksit M32 ja M110.

Löytämisen historia:
Persialainen tähtitieteilijä Abd al-Rahman Al-Sufi kuvaili Andromedan galaksin "pieneksi pilveksi" kiintotähdistä kertovassa kirjassaan Kitab al-Kawakib al-Thabit al-Musawwar vuonna 964. Kohde oli kuitenkin persialaisten tutkijoiden tiedossa jo vuodesta 905 lähtien.
Vuonna 1887 Isaac Roberts otti ensimmäisen valokuvan galaksista.

Havaitseminen:
Kirkkautensa ansiosta Andromedan galaksi on yksi helpoimmin havaittavista syvän taivaan kohteista. Se on myös kaukaisin kohde, jonka pystyy vaivattomasti näkemään paljain silmin pimeällä taivaalla. Se on sopiva kohde aloittelevalle tähtivalokuvaajalle, sillä siitä on varsin pienellä kokemuksella saatavissa näyttäviä valokuvia. Kiikarilla tai pienellä kaukoputkella kohde näyttää pistemäistä ja kirkasta ydintä ympäröivältä ellipsimäiseltä sumulta, ja myös M32 ja M110 ovat melko helposti havaittavissa. Suomessa galaksi näkyy kaikkina vuoden pimeinä aikoina, parhaiten aivan alku- ja loppuvuodesta.

Andromeda ja pieni M110
3.12.09, 29 min, 300 mm f/4 L, ISO 1600
- 4 astetta
Pilvetön, täysikuu häiritsi


3 kommenttia:

Wiltteri kirjoitti...

Onpahan kuin kkaukoputkella katsoisi! Taitavaa!!!! Wau!

Tuikku kirjoitti...

Kiitos :) Pitäisi vielä saada lisää valotuksia että tuo sumu näkyisi paremmin ja seuraavaksi taitaakin tulla kuvat oikein kunnon kaukoputken läpi joten sitä ja pilvettömiä iltoja odotellessa...

Hanna kirjoitti...

Todella onnistunut kuva hienosta galaksista .

Mukavaa Joulun odottelua!