26. toukokuuta 2010

Tuomi kukkii

Kuva on otettu viime torstaina 20.5 ja eilen tämä samainen tuomi oli jo alkanut pudottaa kukkiaan että kyllä nopeasti tämä kevät etenee.

24. toukokuuta 2010

Lauantainen suoretki

Se oli lauantaina klo 5 herätys ja suuntasimme auton nokan kohti Torronsuota. Oli kyllä oikein onnistunut reissu kaikinpuolin... mukavan vilpoinen aamukeli ja aurinkokin alkoi jo kohta lämmittää.
Lintujen ääniä kuului joka puolella ja tulihan niitä siinä samalla nähtyäkin, myös eräs uusi lintu... taivaanvuohi josta niin aina puhutaan mutta nyt vasta sen näimme, lennossa se pitää mielenkiintoista ääntä pyrstösulkien kanssa ja maassakin tikittää kuin kello :)
Kapustarintojen näkeminen tuotti suurta iloa, onhan se niin kaunis lintu sekä laulujoutsenten näkeminen suolla oli meille erittäin yllättävää, ollaanhan vain totuttu näkemään niitä isoissa vesissä.
Muutamat töyhtöhyypät tekivät hienoja taitolentoesityksi kuten tyyliin kuuluu ja tuli yksi haukkakin nähtyä aika korkealla kylläkin ettei päästy tunnistamaan.
Kevään ensimmäinen näkemäni kyy luikerteli levähdyspaikkamme läheltä piiloon eikä selvästi halunnut tulla nähdyksi koska meni puolittain mättään alle piiloon ja hoki varmasti mielessään "en ole tässä, en ole tässä, ette näe minua, menkää pois"
Yllättävin kohtaaminen oli käen kanssa joka päästi n. 6 m lähelle ja voi armoton mikä kiire tuli sitä kuvata. 
Keskellä suota pidimme kahvihetken kuin myös lintutornista josta näkee koko Torronsuon ja saimme kulkea kahdestaan ihan rauhassa koko 10 km matkan.


17. toukokuuta 2010

Lauantaiaamun kahvihetki

Lauantaina 8 aikaan aamulla päätin jättää sanomalehden luvun väliin ja juoda aamukaffet läheisellä kuralammikolla. Koiralle vain raksut, eväät kassiin ja menoksi, Peppi tietysti mukana. Eipä paljon kuvattavaa ollut mutta ihan mukava siellä oli istuskella aamuauringossa  ja monia lintuja kuunnellen. Olisi voinut lähteä vieläkin aikaisemmin :)

Olisikohan Rentukka...


... ja Punavarpunen

12. toukokuuta 2010

Uikku sano muikku

Ihan uusi tuttavuus tämä Mustakurkku-uikku.
ps. lisäsin sen puuttuvan Lehmähaikaran tuonne alemmas.

6. toukokuuta 2010

Valoa pimeässä metsässä

Tälläinen metsä on minun mieleeni... sammalmättäinen, raikas ja mukavan pimeä jossa kuitenkin auringonvalollekin on tilaa.

5. toukokuuta 2010

Luxorin haikarat

Egyptissähän oli paljon haikaroita...
Kapustahaikara


 Ruskohaikara


Silkkihaikara


Harmaahaikara


Rääkkähaikara




Lehmähaikara

3. toukokuuta 2010

Peppi nauttii tuulesta

Laitetaas nyt kuva meidän suuresta ja pelottavasta metsäkoirastamme Pepistä eli siis keskikokoinen, maailman kiltein ja vähän arkakin, oikea rinsessa :))